Hiltusen suvun historiaa

Matias Eronen

Putkilahden kartanosta ja Hiltusten asuinpaikoista 1500-luvun alkupuolella. Pekka Lappalaisen kirjoittamassa Säämingin historia I:2-kirjassa kerrotaan Putkilahden kartanon muodostamisesta, voutikunnan ajasta sekä voutikunnan lakkauttamisestakin. 

Kun Putkilahden kuninkaankartano rakennettiin vuosina 1557- 58 kuninkaan suostumuksella ja Olavinlinnan isäntien ja Liistonsaaren kuninkaankartanon nimismiehen toimesta, ajatuksena oli nimenomaan tehdä mallitila paikallisen viljelyn ja karjanhoidon esimerkiksi. Liistonsaaren nimismiestalo oli liian lähellä silloista Venäjän rajaa ja alttiina vihollisen hyökkäyksille. Myös niittyalueet siellä olivat liian vähäiset. Uuden perustetun kartanon seudulla sen sijaan olivat Putkilahden ja paikallisten järvien laajat rantaniityt karjan ruokintaa ajatellen. 

Kartanon toimintaa ei saatu koko sen olemassaolon aikana taloudellisesti kannattavaksi, vaan se tuotti koko ajan tappiota. Karja siirrettiin vähitellen Olavinlinnan muihin latokartanoihin, ja työväkeä vähennettiin. Putkisalon kuninkaankartano jäi v. 1572 Olavinlinnan latokartanoksi ja vuokraviljelijöiden viljelemäksi. Lopullisesti tämä kruununkartano lakkasi olemasta, kun Olavinlinnan käskynhaltija Nils Kijl perusti vuosina 1604-1607 Hannolanpellon latokartanon sen tilalle.

Uuden Putkilahden kartanon paikaksi valikoitui maa-alue Säämingin länsiosassa Kotkat- ja Säynejärven välimaille, todennäköisesti kuitenkin Kotkat- eli Sallijoen länsirannalle, Sallisen talon kolmen veromarkan maiden vanhoille talonsijoille.

Valokuva 1.Putkilahden kartanon sijainti. Kansalaisen karttapaikka.

Ryhtyessään perustamaan Putkilahden kartanoa siihen sijaintipaikkaan, jonka löytymisestä Olavinlinnan isännät ilmoittivat kuninkaalle 22.7.1556, he sanoivat varanneensa maata niin paljon, että siitä voitiin vuosittain ottaa viljelyyn kahden lästin verran (nykymitoissa tämä vastaa 120 hehtolitraa).

Seuraavilta Säämingin hallintopitäjän Säämingin neljänneskunnan viidenteen eli Kallislahden-Joutsenmäen kymmeneskuntaan sekä kuudenteen eli Hiltulan kymmenekseen kuuluneilta isänniltä varattiin eli otettiin maita tarkoitukseen: Olli Paavonpoika Hiltuselta seitsemän veronahkan eli -markan, Pekka Pakariselta kolmen veromarkan, Paavo Ollinpoika Penttiseltä (nuorempi) ja Pekka Penttiseltä kolmen veromarkan sekä Heikki Kerviseltä kolmen veromarkan maat eli yhteensä 19 veromarkan tilusalat. Isännät eivät menettäneet kaikkia maitaan, vaan jäivät edelleen arviokuntiinsa hallitsemaan tilusalojaan, joista osan olivat menettäneet kruunulle.

Vuonna 1561 tapahtuneen verolle panon yhteydessä laadituista maaluetteloista saadaan tarkoin selville, mitä maita nämäkin isännät omistivat. Edellä mainitussa Säämingin historia I:2-kirjassa selostetaan näitä talollisten menettämiä maita vielä tarkemmin. Samalla selviävät kyseisten sukujen asuinpaikat. 

Hiltusen verokunta joutui luovuttamaan eniten maitaan kuninkaankartanolle ja heille kuului mm. se Illunmaa Säynäjärven eteläpuolella, josta tehtiin kartanolle niitty. Heidän maitaan oli myös Antinniemi Putkilahden länsirannalla Hiltusten talot sijaitsivat alueella ainakin kolmessa kohdassa:Illunmäellä, Sikoselänkankaalla Säynäjärven etelärannalla sekä Sallijoen varrella Kotkatjärven päässä. Penttisillä ei ollut lainkaan maita Säynäjärven Itälahden länsipuolella, vaan maintun lahden ja Sallijoen ja Kotkatjärven välillä, missä myös talot sijaitsivat. Kervisten tilukset ja niiden mukana talonsijat sijoittuivat lähelle Kotkatjärvenjokea eli Sallijokea. Myös Kallislahden Pekka Pakariselta kartanon tarpeiksi takavarikoitu maa sijaitsi Kotkatjärven rannalla.

Teksti  on katkelma Matias Erosen artikkelista, Sukuviesti lehti
Hiltusten suvun historiaa I
Suvun varhaisvaiheita aina vuoteen 1565